Ladataan...

Kesäterveiset OLKAlta!

Kesäterveiset OLKAlta!

Mennyt kevät on ollut työntäyteinen ja mielenkiintoinen. Verkkoomme liitetään lähiaikoina lähemmäs sata uutta käyttäjää Jäälissä ja lisärakentamisen suunnittelu on täydessä käynnissä.

Osuuskunnan uusi hallitus aloitti toimintansa aiemmin keväällä ja mukana on nyt aktiiveja kaikista kolmesta kohteestamme (Oulunsalo, Muhos, Jääli). Puheenjohtajan kapula siirtyi Tommi Linnalta allekirjoittaneelle Tommin jäädessä hallitukseen tueksi ja turvaksi.
Osuuskunnan kassan päällä istuu Janne Nurminen Oulunsalosta ja sihteerinä jatkaa Marko Tilvis.

Hallituksen työnjakoa on lähdetty uudistamaan vastuualueittain ja siihen liittyen on käynnissä pari mittavampaa projektia.

Otamme kesän mittaan käyttöön uuden asiakaspalvelusovelluksen, jonka myötä osuuskunnan suuntaan tulevien kyselyiden käsittelyä pyritään nopeuttamaan ja selkeyttämään. Teknisen tuen ja laskutuksen osalta yhteistyö Netplazan kanssa jatkuu entiseen malliin.

Verkon dokumentoinnin kehittämiseksi olemme ottaneet lisäapua reippaan kesätyöläisen muodossa. Vuosien saatossa kertyneet tiedot on nyt tarkoitus niputtaa vastaamaan tulevan kasvun tarpeita.

Syksystä 2016 käynnissä ollut Heidi Romppaisen vetämä selvityshanke päättyy heinäkuun lopussa. Hankkeen tuloksista saavat tulevaisuudessa nauttia varmasti sadat Pohjois-Pohjanmaan alueen uudet kuitukäyttäjät.
Hankkeessa on lisätty yleisesti tietoutta laajakaistarakentamiseen ja nopeiden yhteyksien hyötyihin liittyen ja samalla myös me olemme saaneet paljon arvokasta tietoa tulevien mahdollisten rakentamiskohteiden osalta. Hanke on ollut kokonaisuudessaan julkisesti rahoitettu ja sen toteutuksessa mukana ovat olleet Oulun kaupunki, ELY-keskus ja Pohjois-Pohjanmaan liitto.

Jäälin verkon osalta maanrakennustyöt alkavat olla valmiit ja odottelemme vielä yhden laitetoimittajan loppuja toimituksia. Kevään töiden viivästyminen aikaisemmin ilmoitetusta on johtunut juuri näistä toimituksista, joiden piti alkuperäisen aikataulun mukaan saapua jo toukokuun puolella. Tämän hetkisen tiedon mukaan ensimmäiset liittymät saadaan liitettyä verkkoon parin viikon sisällä. Tiedämme kuinka kovasti valokuituliittymien käyttöön ottoa Jäälissä odotetaan, ja teemmekin kiinteää yhteistyötä pääurakoitsijan kanssa asioiden eteenpäin viemiseksi. Tiedottamisen osalta olisimme varmasti voineet olla aktiivisempia, mutta yritetään skarpata siinä jatkossa.

Osallistuimme Muhoksella hankekilpailuun koko kunnan kattavan verkon rakentamisesta. Valitettavasti tuloksena oli kakkossija varsin pienellä marginaalilla. Olemassa olevaan Muhoksen verkkoon on kuitenkin suunnitteilla laajennusta, jota lähdetään toteuttamaan osuuskunnan perinteisen mallin mukaisesti, eli ulkopuolista rahoitusta käyttämättä.

Uutena tuotteena tarjolle on tullut 500/500 yhteys, joka on jo toiminnassa muutamassa osoitteessa Oulunsalon alueella. Mikäli tarvetta reippaampaan bittivirtaan löytyy, niin tilauksen voi tehdä Netplazan asiakaspalvelun kautta. Yhteystiedot löytyvät osuuskunnan verkkosivuilta.

Hyvää kesää toivottaen,

Mikko Ylianttila
Hallituksen puheenjohtaja
Verkko-osuuskunta Oulunseudun Laajakaista

p.s. Muistathan että palveluumme sisältyy kaksi Maxivisionin IPTV-peruspalvelua. Maxivisionin IPTV:n käyttöönottoa varten tarvittavan Boksin voit hankkia kesäkampanjanhintaan! Lue lisää www.maxivision.fi/OLKA.

One thought on “Kesäterveiset OLKAlta!

  1. Nettisivujen mukaan OLKA on viettänyt hiljaiseloa Jäälin valokuituverkon suhteen, vai…Nyt kuitenkin Jäälissä käynnistyy katujen ja vesihuollon peruskorjaustyöt 10.8. alkaen (urakoitsija Sundström Ab Oy). Siellä kaivettaneen hulevesiputkia ym. Voisiko tähän kytkeä valokuituverkon vetämisen alueelle (Kangastie, Pitkätie, Harjukangas, Mäkitie…)

    Olen tehnyt alustavan liittymissopimuksen valokuidun hankkimisesta.

Vastaa